Valtameren kokoinen voima

Muutama viikko taaksepäin koitti kuopuksen hartaasti odottama hetki, kun hammasrivistössä alkoi tapahtua. Ensimmäinen alaetuhammas heilui. Tunnemyrsky oli valtaisa – jännitystä, riemua, pelkoa, ylpeyttä, kaikki samassa kattauksessa. Joka toinen lause alkoi sanoin: ”Ajattelepa, jos mun hammas irtoaakin…” Pysähdyin miettimään asiaa, sillä huomasin pian uuvahtavani lapsen riemun ja jännityksen äärellä. Itsehän olen kokenut saman ensihampaan irtoamisen tuoman jännityksen ja riemun jo monta kertaa elämäni aikana. Oman ensimmäisen alaetuhampaan irtoamiseen liittyy paljon muistoja. Mummin olkkarin lattialla siskonpedissä, kukkalakanoihin kietoutuneena, jo edesmennyt kummitätini nitkutteli hampaani irti. Kädessä komeili side koiranpureman jäljiltä. Sain mummin marjamehua niistä hienoista korkeista kokislaseista, ja pilli mahtui juuri sopivasti hammasrakoon. Muistona on kuva hampaattomasta irvistyksestä valokuva-albumissa. Seuraava, lähes yhtä jännittävä hetki koitti silloin, kun oman es